Syksy tuntuu olevan jo pitkällä, vaikka välillä hieman lämpimämpääkin on. Eilen mies lähti mettätöihin traktorilla isoimman lapsen kanssa, mä pakkasin autoon lapset, koirat ja termarin, ja lähin metsään myös. Koirat nautti retkeilystä, juoksivat kilometrejä pienen ajan sisällä. Kömmähdyksiäkin sattui, Tiitu putos isoon vesiojaan, Routa upotti ittensä suohon. Susu tyttönen tyytyi vähän vähempään, neiti poukkoili isännän jaloissa.

Meidän Veera tyttöselle metsässä kävely oli aika rankkaa, hällä suurin aika meni huutamiseen, kun "kukaan ei ikinä odota mua!". Vauva nautti rintarepussa olemisesta, pikkunenkin näki vähän maailmaa, ja loppu matkasta hän nukahti. Veerankin loppumatka sujui paremmin, kun roikku mun kädessä. On se ihana huomata, kuinka lapset luontoa tutkii, me nähtiin paljon puolukoita, mustikoita ja sieniä, ja joka kerta kiljahdus oli yhtä innokas.

Tälläsiä retkiä pitäis tehdä paljon useammin, mutta tytön takia se on hieman hankalaa, kun neiti on sen verran iso, ettei häntä jaksa kanniskella, mutta kuitenkin sen verran pieni, ettei yksin jaksa kävellä pitkään.

Retki päättyi mahtavasti, mä hain pizzat ruoaksi.